Vieritä ylös

Seuraa meitä - Fb. / Lk. / In.

Takaisin ei ole paluuta ja siksi myös fasilitoinnin on muututtava

Mirjami
Mirjami Sipponen-Damonte

Kaipaan ihmisten fyysistä tapaamista ilman näyttöjä, huolia, maskeja ja käsidesihysteriaa. Kaipaan sitä yhdessäoloa ja hetkestä nauttimista. Onko sinulla samanlainen olo? Toivon mukaan pääsemme pian taas kokoontumaan läheisten ja ystävien, sekä työkavereiden ja asiakkaiden kanssa. Mutta maailma ei kuitenkaan enää palaa ennalleen. Emme pääse palaamaan entiseen, vaan suuntaamme nyt kohti uutta.

Jo ennen Covid-19-pandemiaa työelämä oli merkittävien teknologisten mullistusten edessä. Nyt viruksen jouduttamana uudet teknologiat työskentelytapoja huomattavasti. Työntekijöitä korvataan laitteilla, jotka ajattelevat ja työskentelevät ihmisiä nopeammin sekä kykenevät kommunikoimaan muiden laitteiden kanssa. Uudet teknologiat meidän aikaamme ja tarjoavat meille monia uusia mahdollisuuksia kaikilla elämän osa-alueilla.

Tämän teknologian kehityksen myötä ihmisten roolit työpaikoilla muuttuvat. Meidän on opittava uusia tapoja ja määriteltävä roolejamme uudelleen tässä muuttuneessa kontekstissa. Organisaatiot (toivottavasti) keskittyvät nyt selvittämään mitä tämä heidän kohdallaan tarkoittaa: minkälaisiin toimenpiteisiin on syytä ryhtyä, mitä liian hitaasti toimiminen maksaa ja kuinka saada ihmiset mukaan muutokseen.

Luonnollisesti tämä uusi todellisuus asettaa haasteita meille fasilitaattoreille. Kuinka voimme aidosti auttaa yrityksiä menestymään tulevaisuudessa? Onko meillä tarvittavat taidot ja työkalut, joiden avulla ymmärtää kompleksisuutta? Kuinka voimme hyödyntää teknologiaa tehdäksemme ihmisten kohtaamisista vielä enemmän merkityksellisiä ja tarkoituksenmukaisia? Nyt on itsemme haastamisen ja yhteistyön aika. Ei ainoastaan muiden fasilitaattoreiden kanssa, vaan myös eri alojen asiantuntijoiden, jotka auttavat meitä käsittämään työnteon tulevaisuutta ja jotka kehittävät tarvittavia yhteistyömenetelmiä, innovaatioita ja yhteyksiä.

Tänä vuonna olemme julkaisemassa blogiartikkelisarjan, jossa käymme läpi tulevaisuuden fasilitoinnin eri näkökulmia. Tarkoituksenamme on laajentaa omaa ajattelua ja ymmärrystämme, mutta haluamme myös tehdä tästä yhteisen oppimiskokemuksen ja käydä aiheista vuoropuhelua. Tulemme keskustelemaan eri alojen asiantuntijoiden kanssa selvittääksemme, mitä vaikutuksia tällä uudella aikakaudella on fasilitointiin. Mitä aiheita sinä haluaisit käytävän läpi tässä blogipostaussarjassa? Mikä tekisi ryhmäfasilitoinnista aidosti hyödyllistä ja arvokasta tässä työelämän uudessa todellisuudessa?

Recent Posts

Blog Banner Image

Tuntuuko sinustakin korjaavan palautteen antaminen vaikealta?

Unpacking Facilitation Part 5 header image

Miten edistää positiivista vuorovaikutusta ryhmässä?

Näin teet etäpalavereista innostavia ja osallistavia